Maisa 19.10.2015 - 2.6.2023

 Maisan elämä sujui rauhallisesti töitä tehden. Voi sanoa, että Maisa oli enemmän kuin hyvä työssään. Keväällä 2022 muutimme saaristoon ja petovahdin työ alkoi toden teolla. Keskellä erämaata kun asui lähinnä me ja metsän eläimet. Koko sen vuoden kesän Maisa teki urakalla töitä, että peurat ja hirvet ymmärtäsvät siirtää luunsa muualle. Mutta, pihapiirissä oli muitakin eläjiä. Ilvekset, ketut, mäyrät ja supit olivat yleensä lähinnä ohikulkumatkalla, mutta ahmapa olikin päättänyt, että hän ei ainakaan lähde minnekkään. Koko kesän siinä vaihdettiin hajuviestejä. Kun Maisa teki kakan jonnekkin, oli kohtapuoleen ahma tehnyt omansa. Pienenä vihjeenä "voitko häipyä". No tuli se syyskuun alun tuulinen päivä, kun kaksikko kohtasi ja otti yhteen. Sellanen melske ja huuto alkoi, että juoksin paikalle. No tilanne oli jo ohi, kun siihen kerkesin. Ahma toisella sivulla ja Maisa toisella. Niin oli tiukka tuijotus Maisalla, että ei epäilystäkään sen viestistä "Lähde, äläkä palaa". Ja niin se ahma lähti. Lokakuun alussa olikin peurahirvaan vuoro koetella onneaan. Maisa ammattilaisen ottein kehoitti hirvasta häipymään. No eihän syksyn vimmoissa oleva hirvas pelkästä kehoituksesta lähde. Ja lähti sekin hyökkäykseen kohti Maisaa. Sillä samalla sekunnilla lähti Maisa vastaan. Hirvas pysähtyi. Jälleen Maisalta kehoitus ja osoitus suunnasta minne vielä ehtii lähteä ettei ihan mene hirvaan itsekunnioitus. No ymmärsi sekin hirvas lähteä. Ensin arvokkaasti tepastellen, mutta loppui se kantti siihen ja sitten mentiinkin jo vauhdikkaammin. Vielä lokakuun loppuun asti sai Maisa tehdä hartiavoimin töitä, että valtavat hirvaiden kaitsemat laumat siirtyvät muualle. Ja sekin päivä tuli 27.10.2022, kun työt tulivat valmiiksi. Maisa tuli sisälle ja näkyi, että kaikki oli annettu ja nyt on selkä jo kipeä. Marraskuussa Maisan selkäkipu paheni ja siitä lähti nopeaan tahtiin huonompaan. Mutta ei näkynyt yhden yhtä eläintä enää koko talvena, eikä edes keväänä. Ei jälkiä ei mitään.

Kevättalvella käytiin Oulussa reissulla ja siellähän emäntä ei tajunnut, että pohjoisessa on sitä lunta vähän enemmän kun rannikolla. Tai koko Etelä-Suomessa. Lähdettiin bensiksellä vähän välipisulle Maisan kanssa ja kas kummaa, emäntä humahti metriseen hankeen. No isäntä istui autossa eikä huomannut mitään. Alkoi jo vähän hätä tulemaan, kun eihän sieltä pääse pois, jos hankea on vyötäröön. Jälleen kerran Maisa osoitti millainen on oikea työkoira. Eleettömästi se huomasi emännän ahdingon ja tuli heti viereen. Hölmömpikin tajusi mitä varten. "Ota kaulasta kiinni niin hoidetaan sut pois sieltä". Niin helppoa on pelastamiset ja vartioimiset niille, jotka sen osaa luonnostaan.

Maisa eli elämänsä hyvin vaatimattomana, mutta erittäin hyvänä työkoirana. Se kulki perässä kuin varjo, aina siitä päivästä lähtien, kun se Puolasta haettiin ja kasvattaja sen korvaan kuiskasi "Seuraa tätä rouvaa koko elämäsi minne tahansa se menee". Ja niin se Maisa todella teki. Kerran luulin, että Maisa on niin herkkä tyttönen, että mamma on niin tärkeä. No luulin väärin. Maisalla ei ollut itsensä takia mitään syytä hengailla emännän lähistöllä. Vaan hommahan oli niin, että jos ei Maisa vartioinut, oli emäntä aina, hengenvaarassa. Minä olin perheen lammas ja isäntä se paimen. Myönnän, välillä se asema hieman harmitti. Mutta kyllä se oli myös liikuttavinta mitä voi kokea.

Kesällä 2.6.2023 Maisan selkäsairaus oli edennyt jo niin huonoksi, että ainoa vaihtoehto oli päästää Maisa pois. Suru ja ikävä oli valtava ja on edelleen. 

Vasta Maisan poismenon jälkeen alkoi taas näkymään peuroja harvakseltaan. Ilves ilmaantui portille elokuussa ja silloin päätimme, että pakkohan tänne on joku vahti hommata ettei koko metsän väki änkeä taas tänne. Ahmasta kuultiin myös ääni vasta Maisan poismenon jälkeen, myös elokuussa 2023.

Elokuussa Puolasta sitten saapuikin uusi tapaus, nuori herra Otto. Todellinen tapaus tämäkin. Hän jatkoi siitä mihin Maisa jätti.

Katsotaan, jos saadaan Oton tarinoita jatkossa.

Maisa 1.6.2023

 

Kevät saapuu

Kevät saapuu pienten lumisateiden saatteleman. Maisa on jo 1v 5 kk ja on jo hieman alkanut käyttäytyä arvokkaasti. Ajoittain. Pientä listaa kivoista ja ei kivoista lajitovereista myös luonnostellaan.

Juoksuja ei vielä ole tietääkesemme ollut tai sitten on neiti salannut ne todella hyvin. Maisa kyllä kehittyy kaiken kaikkiaan todella hitaasti. Noin 7-8 kuukautta hitaammin kuin monet muun rotuiset.

Omalle perheelle Maisa on edelleen niin kiltti, rakastava ja nöyrä, olematta kuitenkaan mitenkään nössö tai edes neiti. Periaatteessa Maisa voisi olla vaikka poika. Selvää sukupuolileimaa ei ole ainakaan vielä.

Vartiointivietti kehittyy koko ajan ja on tilanteita, joihin suhtaudutaan hyvin tehokkaasti. Maisa ei kuitenkaan kuumene,vaikka osoitaa järkkymättömyyttä vartioidessaan ja kohdatessaan ns. tunkeilijan. Maisa myös rauhottuu käskettäessä ja jos saa itse olla tilanteessa. Se hieman epäilyttää, jos isäntä tai emäntä jää kahdestaan vieraan kanssa ja Maisa ei pääse partioimaan siihen ympärille.
Paheksuvaa kommenttia annetaan ja jos tilanne muuttuu vähänkään kovaäänisemmäksi, muuttuu myös Maisan ääni. Että tiedotetaan kyllä vartijan läsnäolosta.
Jos vieras osaa olla lässyttämättä Maisalle ja keskittyä vaan asiaansa niin neiti hyväksyy vieraan tilanteeseen ja heiluttaa suvaitsevasti häntäänsä. Puolitutuille jopa menee viereen aavistuksen kärsivänä taputettavaksi. Koska se kai kuuluu, kun jo vähän tunnetaan. Vierasta tosin ei jätä hetkeksikään vartioimatta. Ja tilanne alkaa taas alusta, kun tullaan uudestaan, vaikka vain tunnin päästä.

Maisa siis on vartija, mutta ei vihainen. Mutta ei todellakaan mikään vieraiden viihdyttäjä. Ja on varmasti kartalla ja töissä niin kauan kuin vieras viihtyy kylässä. Jos vieras viihtyy yön yli voi Maisa jopa seurustellakkin, jos vieras ei ole kovin tyrkky. Mutta yhden illan seurusteluhan ei tarkoita sitä, että jos vieras yrittää aamulla jääkaapille, että se olisi jotenkin ihan itsestään selvä asia. Kommenttia tulee.

Jännittävä on seurata neidin kehittymistä valmiiksi vartijaksi. Merkit näyttävät hyviltä.


Lötkönpötkijäinen

Maisa lentokentällä

Tammi-helmikuussa oli niin paljon surullista tapahtumaa, että blogin päivitys jäi.

Mutta Maisa kävi kuitenkin lentokentällä tammikuun puolessa välissä 1,3v ikäisenä. Mammahan oli sitä mieltä, että pikkuneiti saa niin sanotun paskahalvauksen siitä menosta ja meiningistä mitä lentokentällä kuitenkin luonnollisestikkin on. Viimeistään ilmastointilaitteilla humisevat liukuovet säikäyttäisivät vuorten valkoisen kulkijan.

No väärässä oli mamma. Kun isäntää mennään hakemaan, niin sitten mennään. Neiti paahtoi edellä ovista ihmisvilinään, että mistä se isäntä haetaan.

Lentokone oli myöhässä ja tunti siinä seisoskeltiin odottelemassa. Kaiken kokoista kulkijaa oli hyvin kiinostunut Maisasta. Maisa oli hillitty ja varovainen. Vieraille ei suoda taputtelumahdollisuuksia, mutta jos osataan seistä maltillisesti voi neiti hieman nuuhkaista suopeasti.
Huvittavin oli liikemiesten pitämä pystypalaveri selkämme takana. Ihmettelin minne se koira katosi, niin neiti seisoskeli liikemiesten kanssa hieman taaemmalla, ympyrässä. Hillitysti ja korrektisti, kuten muutkin.

No sitten isäntä saapui, pieni tervehdys ja sitten johdateltiin lauma pois lentokentältä, häntä ylhäällä.

Erikoinen on podhis kasvaessaan, juuri kun olet vakuuttunut, että ei se uskalla, niin yllättää ihan täysin.

Loppukaneettina voi todeta, että älä vertaa podhista tavallisiin jalostetumpiin lajitovereihin. Podhis voi vaikuttaa, jopa aralta, mutta se ei estä sitä toimimasta, kun on töitä.

Elokuvat ja muut TV-ohjelmat

Maisa on aina ollut sitä mieltä, että myös televisio on syytä ottaa vakavasti. Kaikenlaiset luonto-ohjelmat ovat kiellettyjä, erityisesti sellaiset joissa esintyy petoeläimiä. Ilves on paha. Ihan terassilla asti on käytävä varmistamassa katin sijaintia. Vompatti on myös kumma, liian hanakasti tulossa kohti. Mokoma peto sorkilla. Piirretyissä esiintyvät eläinhahmot eivät hämää. Eläimiä selvästi.

Eli meillä ei voi katsoa eläinohjelmia eikä mielellään myöskään piirrettyjä eläinseikkailuja.

Maisalle kun ei riitä murina tai varoitushaukku, vaan tavoite on kaataa telkku.

Maisa 1,2 v joulu ja Uusi Vuosi

Joulua ja Uutta Vuotta odoteltiin jännityksella Maisan kanssa. Tai siis ihmiset odottivat, Maisa ei tiennyt tulevista mitään.
Ajteltiin, että ehkä on parempi, että Maisa jää jouluna kotiin odottamaan, koska liukkaat lattiat olivat välillä aiheuttaneet kasvavalle neidille sutimiskohtauksia ja vieraita ihmisiäkin mummin luona vieraassa paikassakin olisi. Varmasti järkytys kasvavalle, herkälle tytölle. Jouluaatto koitti ja suunnitelma muuttui. Eihän sitä Maisaa nyt kotiin jätettäisi, yksin jouluna. Mukaan vaan ja jos Maisa stressaantuisi, pääsisi se aina hetkeksi autoon jäähylle. Ei ollut ilmakaan kylmä. Isäntä jotain kuiskasi Maisan korvaan ennen lähtöä. Saavuttiin mummille..neiti käyttäytyi koko illan hyvin korrektisti, suvaitevaisen arvokkaasti häntää heilutellen ja tepastellen rauhallisen harkitusti lliukkaita lattioita pitkin.
Hämmästyneinä seurailimme neidin hienoa käytöstä. Hyvin, hyvin hillittyä ja arvokasta.
Tästä rohkaistuneina Maisa pääsi joulupäivänä hautuumaallekkin. Siellä oli kaikki muutkin, eli vilinää oli. Ei ongelmaa.
Uusi Vuosi jännitti, koska Maisa on aina reagoinut ampumiseen. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Toimintakyky on kyllä aina pysynyt, vaikka olisi jännittänyt ja makupalat maistuneet.
Uusi Vuosi saapui. Käytiin päivällä pitkä lenkki ja vielä pisulla klo 16. Sitten asetuimme sisätiloihin katsomaan tv:tä. Ensimmäiset raketit saivat neidin tuimistumaan. Välillä joutui jo kieltämään, että vähän hiljempaa elämää. Kuuden aikoihin laittelimme evästä ja kuohuvaa pöytään ja tv:tä vähän kovemmalle. Neiti huomioi raketit ja käyttäytyi varovaisen hillitysti. Asettui omalle paikakkeen sohvan eteen, sohvapöydän alle. Siiinä oltiin se ilta. Välillä nukuttiin kuin tukki ja välillä vähän valpastuttiin. Muuta syytä ei ollut nousta, kuin mamman vessareissujen vartiointi. Ilmeellä, ei nyt ihan hyvä idea liikkua, mutta nöyränä perässä. Vartijan on työnsä rehtävä.
Yhdeltä mentiin taas ulos tarkastamaan tilukset mitä sodan jälkeen olisi jäljellä, mutta ensimmäinen pisu pystyttiin rentoutuneesti tekemään kuitenkin vasta klo 2, toisella tarkastuskeikalla. Aiemmin oli vielä oltava töissä. Ruoka kyllä syötiin normaalisti.
Hyvin siis meni Uusi Vuosi, vaikka selvästi Maisa ei raketeista pidä ja suhtautuu niihinkin hyvin varauksella. Ulos olisi ollut turha mennä pahimman räiskeen aikana. Hillitty käytös siis säilyy ja toimintakyky, vaikka ei palveluskoiramaista uhmakasta rohkeutta olekkaan.
Maisa on rohkea laumismaiseen varautuneeseen ja varovaiseen tyyliinsä.
Alla illan päivystysasemapaikka.

Maisa kasvaa edelleen (1,1 v)

"Yhtenä päivänä oltiin mamman kanssa tulossa lenkiltä, kun mun portilla tuli vastaan yks tyyppi, joka pelotteli, kun olin pienempi.
Sanonpahan vaan, että on huono paikka tulla mun portilla vastaan."

Tiettyjä asioita aletaan siis ottamaan vähän vakavammin, kun ikää on kertynyt 1,1 vuotta. Kuten vahtiminen ja vihaiset koirat. Mitään sukupuolivihaa ei kyllä ole, paras kaveri on Myy. Pieni kääpiösnautseri tyttö. Kaikkiin muihin suhtaudun kyllä varauksella, vieraat koirat ja vieraat ihmiset.
Syyllisiä, kunnes todellakin toisin todistetaan. Parempi olla varuillaan, etteivät pääse ottamaan niskalenkkiä.
Omat ystävät saavat kyllä ihan varauksettoman ystävyyden.

Kaikki uusi tarkistetaan aina suurella uteliaisuudella. Esimerkiksi jäätynyt lätäkkö. Aivan valloittavia. Ratisee ja sieltä voi löytyä vettä. Uudet vaatteet, uusi patteri, mikä tahansa...mielenkiintoista. Vartijan on syytä olla hyvin tietoinen kaikesta uudesta.
Illalla metsän laitaan ilmestyvät varjot (oma varjo) on syytä häätää vauhdilla. Oppivat pysymään poissa, mitä lie petoja väijymässä pimeydessä.

Suuri ihastuksen aihe edelleen on sukkien pölliminen vaatehuoneesta. Ilmahaukunta näyttää aina saavan omistajat nauramaan. Eli haukuntaa ilman ääntä ja vähän vilautellaan hampaita, vitsikkäällä tyylillä tietenkin. Huumorintajua siis löytyy ja paljon.
Vieraille näytetään vakavampaa naamaa. Välillä jo hieman tiukempaan sävyyn.
Ja vaikka olenkin hyvin kiltti ja nöyrä tyttö, vahtiessa se tyttö on sitten tiessään.

Juoksuja ei vielä näy, mutta äidilläkin tuli vasta 1,3v, että aikaa vielä on.

Eli vielä ollaan aika vauvoja ja muutosta tapahtuu aikuisemmaksi koko ajan.

Maisa 1 v rokotuksessa

2.11.2016 Rokotuspäivä

Rokotuspäivä valkeni kuten muutkin päivät Maisan elämässä. Arki pyörii ja töihin mennään. Ei mitään aavistusta tulevasta rokotuksesta. 1 v rokotus on kuitenkin merkkipaalu nuoren koiran elämässä. Sen jälkeen ei olla vauvoja vaan junioreita ja seuraavan kerran mennään rokotuksiin, kun ollaan jo aikuisia.
Omaksi lääkäriksi valikoitui jo kolmannen koirapolven eläinlääkäri Janne. Lääkäri sijaitsee Vihdin kauniissa Jokikunnassa, Kai Skutnabin perinteisen eläinlääkärin jatkumona. Siellä on koiriltamme kuvattu lonkkia, annettu rokotuksia, haettu lääkettä jos mihinkin vaivaan ja lähdetty myös viimeisille matkoille jne. Apulaisina toimii myös pari kissaa.
Rokotusaika koitti ja saavuttiin lääkäritalon pihalle. Maisa innokkaana tutustumaan paikkaan. Ovesta sisälle? En tule. No muut menee, meinaatko jäädä yksin ulos? Ei, kyllä tulen mukaan sisälle, matalana. Punnitus, matalana. 36,5 kg. Juuri sopiva naisten paino.
Mamma lähti siitä jonottamaan ja Maisa jäi papan kanssa odotusalueelle istumaan. Kiinnostavia hajuja ja kyllä Maisakin voisi jonottaa. Vihdoin päästiin toimenpidehuoneeseen. Jo perinteeksi muodostunut ulko-ovestalivahdus kokeiltiin, mutta jäi siihen kun ei kukaan muu ollut siitä mitenkään innostunut. Toimenpidehuoneseen siis, muiden perässä. Jännittävä uusi paikka, paljon hajuja. Outo hiippari yritti tarjota jotain nameja. Erittäin epäilyttävää. Ja vielä kammoksuttavampaa oli, kun tuo samainen hiippari yritti taputella ja jotain hampaita katsoa. No mamma tuli siihen samoja hampaita tutkimaan ja taputtelemaan niin kaipa tässä yhteistaputtelussa on sitten joku juju ja se on vain siedettävä. Parempi kuitenkin olemuksella osoittaa, että missään tapauksessa vieraan miehen taputtelu ei ole mukavaa. Siinä se sitten pisti molempiin kylkiin piikit, ei tunnu missään. Hyttysen pistoja. Yrittiköhän se pelotellan? Ei onnistunut. Terve kuin pukki oli diagnoossi ja sitten odoteltiin, kun Janne-lääkäri kirjoitteli paperit kuntoon.
Hieman Jannea arvelutti Maisan varautuneisuus ja peruuttelu koskettaessa, että josko muodostuu aikuisena vihaisuudeksi.
Mutta Maisapa odotteli täysin tyynenä, että paperityö valmistuu. Ei mitään hermostumisen merkkejä, pakoyrityksiä, läähätystä, heilumista, riehuntaa ja silmätkin olivat ihan tyynet. Siinä vaan seistiin pönötettiin levollisesti. Maisa vaan ei pidä vieraiden tuppautumisesta ja taputteluista, ei siinä muuta. Täytyy saada itse tutustua omaan tahtiin.


Noniin, lopulta kaikki oli siis sitten valmista ja matka jatkui kotiin. Mistään ei olisi pystynyt arvaamaan, että hyvin varovainen Maisa oli käynyt jossain jännittävässä paikassa pistettävänä ja vieraitten tutkittavana. Vauhtia riitti pihalla, eikä kuumetta näkynyt.