 |
| Maisa 4 kk |
No kuukausi seurailtiin lauman pomoa ja pikkuhiljaa alettiin uskaltautumaan myös hänen kanssa, ihan kahdestaan, ulos pisulle. Mammaa nyt seurailtiin muutenkin joka paikkaan, ihmisvessoja myöten.
Maisa saa olla joka päivä mukana myös töissä. Siellä oli eräs hyvin hyvin epäilyttävä tyyppi. Väitti itseään koiraihmiseksi ja joka päivä tarjosi herkkuja. Eritäin epäilyttävää. Niin puheli mielin kielin, että aivan varmasti on ketunhäntä kainalossa. No meinasi tämä henkilö masentua, kun niin olisi ollut mukava silitellä pehmeää, valkoista palleroa. Mutta Maisa ei ole mikään helppo nakki. Vierähti siinä puoli vuotta, että sai tämä ihminen silittää.
Mutta ne ihmiset, jotka älysivät olla lässyttämättä, hyväksyttiin melko nopeasti. Hyvin uteliaasti ja varovaisesti heti haistelemaan. Vaarattomia selvästikkin. Varsinkin ne ystävämme, jotka olivat kissaihmisiä, saivat nopeasti uuden valkoisen ystävän. Maisa ihaili heitä, katseli päästä varpaisiin haltioituneena ja nuuhki naamoja. Mutta liehittelijää ei neidistä kuitenkaan saa millään.
Eli podhis noin yleisesti ei ole ventovieraiden suosikki, koska koirien yleistä innokasta ihmisten tervehtimistä ei siis ole. Lähinnä hyvin epäilevä katse ja koko hiljaisella olemuksella syvä paheksunta. Rosvo ja koiransyöjä, kunnes toisin todistetaan.
Podhis on pienestä asti kuin peili, se miten sitä lähestyt, niin se vastaa. Kissaihmiset osaavat oikean lähestymistavan ;).
No vieraat koirat, ei missään tapauksessa ennen kuin täytän vuoden. Ja näin on käynyt. Nyt tapaillaan kyllä, tosin tietyin varauksin. Totaalikeiltäytyminen koiratapaamisista oli yllättävää, koska Maisa kasvoi muiden koirien keskellä 16 viikkoiseksi. Isojen ja pienien. Ja niistä kasvattajalta saaduista 800 kpl kuvista päätellen ei mitään ongelmia. Nyt 1 v tilanne siis kuten normikoirilla täällä Suomessakin. Ehkä oli Puolattarella kieliongelmia Suomikoirien kanssa (?).
Maisa ei myöskään pienempänä mielellään poistunut omasta pihasta. (Tämäkin muuttui siis kun tultiin isommiksi, tietyin varauksin: pimeys laskeutunut ja vahtivuoro alkanut, isäntä pihatöissä tms.)
Mutta siis ulkopuolella sen oman "etäisyyssäteen" on vaarallista ja pikkupodhis Maisa on hyvin epävarma oman alueensa ulkopuolella.
Maisa on kuitenkin oiva karavaanarikoira. Tukikohdasta on selvä säde joka suuntaan, jossa liikutaan. Esim koko leirintäalue on siis hänen, maasta riippumatta, jo pienestä saakka. Ihan sama vaikka alue vaihtuu tai maa. Sama, jos ollaan kaupungissa, laivassa tms. (??). Eli esim. laivassa palloilu ei pelota, ei edes ihan hirvittävässä ihmisruuhkassa. Silti ei tarvitse ihmisten kyllä taputella, mutta jos osaavat olla yrittämättä taputtamista, neiti on hyvin varma ja iloinen tungoksessakin. Samoin vilinässä kävely kylillä, no problem. Tämä ilmeni jo tullessa uuteen kotiin Suomeen, matkan varrella esim. bensa-asemien pihat jne. ei ongelmaa, mennään pisulle, vaikka keskellä Tallinnaa. Toki pieni podhis on varovainen eikä käyttäydy uhmakkaasti. Mutta varmaan tässä siis tulemme tähän säteeseen omasta tukikohdasta, laivan hytti, asuntoauto jne. Kotonakin, kun mennään oman alueen ulkopuolelle, sen säteen ulkopuolelle siis, niin silloin on kyllä paras olla valmiina sieltä häipymään ja vauhdilla, jos vähänkään jotain on muka jossain (vaikka ketään ei näy mailla halmeilla). Ja taas kun ylitetään joku käsittämätön, näkymätön raja kotiin päin, häntä nousee ja voidaan vaikka pöllyttää joku räkyttävä piski. Hyvin erikoista. Säde myös vähitellen kasvaa Maisan kasvamisen mukana.
Kun Maisa täytti 11 kk, silloin (vasta) hän oli valmis aloittamaan lenkkeilyn myös isännän kanssa kahdestaan. Ennen tätä, turha toivo. Pihasta ei lähdetä, jos ei myös mamma ole mukana. Oiva parisuhdekoira siis. Ja jos isäntä on pihahommissa niin mamma voi käydä lenkillä ihan keskenään. Työmaalta ei työkoira lähde, kuin raahaamalla.
Välillä kyllä Maisan kasvaessa varsinkin 5-10kk tuli mietittyä, että missä se rohkea koira on, Jänishän tämä on, vähän iso, mutta värikin täsmää. Kasvattaja kyllä tolkutti, että odota nyt hyvä ihminen, että koira kasvaa niin se myös viisastuu. Ja näemmä näin todellakin tapahtuu, pikkuhiljaa. Jäniksestä kasvaa vartija. Se mitä on kyllä huomattu koko kasvun ajan, että vaikka näyttäisi, että asumme jäniksen kanssa niin yhtäkkiä, jos joku yrittää tulla luvatta ovesta. Valkoinen jänis on kadonnut ja tilalla onkin täysin peräänantamaton valkoinen vartija pysäyttämässä tulijan. ? Vähän on välillä yllättänyt. Aiempana rottisihmisenä tiesin, että jos rottis on arka se on myös toimintakyvytön, yleensä. Jos podhis vaikuttaa aralta, se ei tarkoita etteikö se voisi muuttua sekunnin murto-osassa täysin pelottomaksi vartijaksi, joka ei todellakaan peräänny.
Pointtina ehkä se, että kasvavan laumiksen kanssa saattaa joutua yllättäen tilanteisiin, joista voi tulla vaarallisia, jos ei muista tätä. Podhiksella on myös hyvin alkukaintaisia vaistoja. Aina se ei näy heti päällepäin, päin vastoin. Mutta, jos jokin aktivoi vartiointikäytöksen, se on siellä jossain olemassa jo nuorena ja voi olla pinnassa ajatustakin nopeammin. Tai sitten aktivoituikin pakovietti ja se kasvava podhis voi kadota, kuin pieni valkoinen pieru saharaan ja sitten sitä etsiskellään lähimaastosta. Ja jossain tuijottavat hyvin pöyristyneet kauniit mantelisilmät, että kuinka annoitte moista tapahtua. "Odottakaapas, kun kasvan, niin näette miten asiat tulee hoitaa" :)
Oma väki on sitten kyllä ihan eri juttu kaiken kaikkiaan. Maisa rakastaa omiaan yli kaiken. Aamulla odotellaan, että ihmiset heräävät ja sitten alkaa aamutervehdysrituaali. Pitkän kaavan mukainen. Pestään, tervehditään, pötkötellään, rapsitaan, kirputellaan. Ei mitään kiirettä ulos. Mutta kun kysytään, että mennänkö sitten, on neiti heti valmis lenkille.
Kaiken kaikkiaan verratuna aiempiin koirarotuihin, Maisa on ollut äärettömän helppo, meille. Oppii pelkästä ohjauksesta istumaan, etsimään, seuraamaan. Ei tarvitse montaa kertaa sanoa tai opettaa. Kynsien leikkuut onnistuu taistelutta. Ehdottaa jo itse, että voisi pötköttää sen aikaa, kun leikataan (saa kyllä palkinnon joka kynnestä :))Mitään ihmisen ohi yrittämistä ei ole ollut. Tai sitten ne meidän edelliset koirat ovat olleet niin kamalia kasvuiässä, että on jo itsellä selkäytimessä laumanjohtajan käytökset koirankielellä.
Harjaaminen ei ole kylläkään kivaa. Ja palveluskoiramainen koulutus ei onnistu, se on jotain hyvin vierasta. Mutta oveluudella siis, on päästy tähän mennessä paljon paljon pidemmälle kuin yhdenkään rottiksen kanssa tässä iässä. Istu, seuraa, tänne (toimii vain jos on siis oikea syy. Joku tule sisälle pihalta muuten vaan, ei toimi), laitetaan remmi vapaana ollessa, henkilöetsintä (vieraat voi jäädä metsään, mutta siis oma lauma) jne.
Pääjuonena on oltava, että Podhis saa itse valita ja asioista tehdään miellyttäviä ja sillä on tilaa aina myös perääntyä, muka. Eipä poikkea hevosten kanssa touhuamisesta juuri ollenkaan. Pyydä jotain mikä tuntuu eläimestä hyvältä vaihtoehdolta ja vahvista sitä. Kolme P:tä (PPP) Paine, Pakotie, Palkinto = ohjaus.
Onko kukaan kuullut juttua, että mies on perheen pää, mutta nainen on se kaula, joka kääntelee sitä päätä. Ihmisversio samasta asiasta. Tarvitsemme vapaan valinnan tunnetta. Toiset enemmän kuin toiset.
Tuleva toinen vuosi tuo todennäköisesti uusia haasteita, jotka koskevat vieraita ihmisiä. Sitä on jo ilmassa.
Elämä on siis värikästä ja täynnä yllätyksiä kasvavan podhiksen kanssa.
 |
| Maisa 12 kk |
 |
| Vauhtia riittää |
 |
| Maisa 6 kk, mikäs meitä naurattaa |
 |
| Maisa 11 kk |
