Maisa 1 v rokotuksessa

2.11.2016 Rokotuspäivä

Rokotuspäivä valkeni kuten muutkin päivät Maisan elämässä. Arki pyörii ja töihin mennään. Ei mitään aavistusta tulevasta rokotuksesta. 1 v rokotus on kuitenkin merkkipaalu nuoren koiran elämässä. Sen jälkeen ei olla vauvoja vaan junioreita ja seuraavan kerran mennään rokotuksiin, kun ollaan jo aikuisia.
Omaksi lääkäriksi valikoitui jo kolmannen koirapolven eläinlääkäri Janne. Lääkäri sijaitsee Vihdin kauniissa Jokikunnassa, Kai Skutnabin perinteisen eläinlääkärin jatkumona. Siellä on koiriltamme kuvattu lonkkia, annettu rokotuksia, haettu lääkettä jos mihinkin vaivaan ja lähdetty myös viimeisille matkoille jne. Apulaisina toimii myös pari kissaa.
Rokotusaika koitti ja saavuttiin lääkäritalon pihalle. Maisa innokkaana tutustumaan paikkaan. Ovesta sisälle? En tule. No muut menee, meinaatko jäädä yksin ulos? Ei, kyllä tulen mukaan sisälle, matalana. Punnitus, matalana. 36,5 kg. Juuri sopiva naisten paino.
Mamma lähti siitä jonottamaan ja Maisa jäi papan kanssa odotusalueelle istumaan. Kiinnostavia hajuja ja kyllä Maisakin voisi jonottaa. Vihdoin päästiin toimenpidehuoneeseen. Jo perinteeksi muodostunut ulko-ovestalivahdus kokeiltiin, mutta jäi siihen kun ei kukaan muu ollut siitä mitenkään innostunut. Toimenpidehuoneseen siis, muiden perässä. Jännittävä uusi paikka, paljon hajuja. Outo hiippari yritti tarjota jotain nameja. Erittäin epäilyttävää. Ja vielä kammoksuttavampaa oli, kun tuo samainen hiippari yritti taputella ja jotain hampaita katsoa. No mamma tuli siihen samoja hampaita tutkimaan ja taputtelemaan niin kaipa tässä yhteistaputtelussa on sitten joku juju ja se on vain siedettävä. Parempi kuitenkin olemuksella osoittaa, että missään tapauksessa vieraan miehen taputtelu ei ole mukavaa. Siinä se sitten pisti molempiin kylkiin piikit, ei tunnu missään. Hyttysen pistoja. Yrittiköhän se pelotellan? Ei onnistunut. Terve kuin pukki oli diagnoossi ja sitten odoteltiin, kun Janne-lääkäri kirjoitteli paperit kuntoon.
Hieman Jannea arvelutti Maisan varautuneisuus ja peruuttelu koskettaessa, että josko muodostuu aikuisena vihaisuudeksi.
Mutta Maisapa odotteli täysin tyynenä, että paperityö valmistuu. Ei mitään hermostumisen merkkejä, pakoyrityksiä, läähätystä, heilumista, riehuntaa ja silmätkin olivat ihan tyynet. Siinä vaan seistiin pönötettiin levollisesti. Maisa vaan ei pidä vieraiden tuppautumisesta ja taputteluista, ei siinä muuta. Täytyy saada itse tutustua omaan tahtiin.


Noniin, lopulta kaikki oli siis sitten valmista ja matka jatkui kotiin. Mistään ei olisi pystynyt arvaamaan, että hyvin varovainen Maisa oli käynyt jossain jännittävässä paikassa pistettävänä ja vieraitten tutkittavana. Vauhtia riitti pihalla, eikä kuumetta näkynyt.